Tanssiryhmä
Oletko järjestämässä tilaisuutta, jonka teemana on vaikkapa 30-luvun salakapakka, Halloween tai Vedenalainen maailma? Jos tuotannostamme ei löydy valmiiksi sopivaa ohjelmanumeroa, voimme rakentaa sen juuri toiveittesi mukaisesti. Pieniä muutoksia voimme tehdä myös jo valmiina oleviin shownumeroihin, jos esimerkiksi halutaan tuoda esille järjestävän yrityksen tuotteita tai palveluita. Erityisesti tuotelanseerauksissa räätälöity show voi olla juuri se, mikä saa asiakkaasi kiinnostumaan ehkä muuten tavanomaisemmasta tuotteesta. Voit myös tilata räätälöidyn shown vaikkapa lahjaksi tärkeälle henkilölle.
Kuumia lattarirytmejä suoraan etelän yöstä. Tässä vauhdikkaassa showssa ovat mukana rytmikäs samba, vauhdikas cha cha, iloinen mambo ja veikeä merengue. Kohtalokkaampia tunnelmia luovat espanjalainen pasodoble, sekä kaunis romanttinen rumba.
Vauhdikas ja näyttävä showpaketti, koostuen Tina Turnerin menestyskappaleista vuosien varrelta. Jokainen kappale on tyylikäs taiteellinen kokonaisuus, jossa on näyttäviä ja vauhdikkaita tanssikoreografioita. Showstamme löydät niin paljettien loistoa, upeita glamourpukuja kuin viidakon trooppista tunnelmaakin, "James Bondmaista" sensuellia naiskauneutta ja energistä sykkivää tanssin riemua. |
 |